En minä Malesiaan ruoan vuoksi menisi, enkä kauppakeskukseen

Mikäli siis on niin, että pääsin tänään kosketuksiin aidon malesialaisen ruoan kanssa. Aidon kauppakeskuksen kanssa pääsin, sen tiedän.

Minä en pidä kauppakeskuksista. Minä pidän kaupungin keskustoista. Minä vastustan kauppakeskuksia. Ja sitten joskus kuitenkin menee käymään niin kuin tänään kävi ja menin viettämään pienen perheeni kanssa laatuaikaa Ylöjärvelle Kauppakeskus Eloon. Mikä älynväläys se mahtoi olla?

Mutta kas, syyllisen on löydyttävä ja syyllinen löytyykin. Sehän oli kuin olikin Suuri Rakkauteni, joka tokaisi aamusella tahtovansa mennä mieluummin kauppakeskukseen kuin kaupungin keskustaan. Hänellä on nimittäin se erikoinen luulo, että kauppakeskus tarjoaa asiat kompaktimmin kuin kaupungin keskusta. Hän väittää Tampereen keskustaa raskaaksi ostelijan kulkea. Hän sanoo, että Tampereen keskustassa kaikki kaupat on piilotettu ja kaikkialle on pitkä matka. Jaa, mutta tuon viimeisen saatoin todeta itse. En myönnä. Voi siinä jotain perääkin olla, mutten suostu uskomaan kuitenkaan. No SR se minulta kysyi, kannattaisiko sinne Kauppakeskus Veskaan mennä. Kerroin, että siellähän nyt ei ole yhtään mitään. Ehdotin itse hänelle Ideaparkkia. Se nyt oli ihan vihon viimeinen teko minulta. Miksi tein sen? Joka tapauksessa hän oli kuitenkin se, joka jotenkin kavalasti hypnotisoi minut kauppakeskusajatukseen heti aamulla kun olin herkimmilläni.

Työpäivän aikana alitajuntani ehti käsittääkseni käsitellä asiaa, koska noudettuani SR:ni tein välittömästi ehdotuksen. Jos hän kerran kovasti haluaa, voisimme mennä Veskaan koko perhe. Hän hämmentyi tästä kuten minäkin. Niinpä muutaman erikoisen ajatusjuoksun jälkeen päädyimme huutavan lapsen kanssa Ylöjärvelle kauppakeskus Eloon.

SR totesi matkalla, että jos kerran kauppakeskukseen mennään, niin sitten täytyy mennä syömään ja herkuttelemaan. Minä olin ajatellut, että hän haluaa ostaa itselleen jotain päälle pantavaa. Hän kävi KappAhlissa puhumassa puhelimeen minun ollessa kiukuttelevan kakaran kanssa kaupassa tahi käytävällä. Minä käväisin KappAhlissa ja hän oli kitisevän lapsen kanssa käytävässä ja urheilukaupassa. Hän meni yksin nauttimaan Intersportin annista ja minä vein kiljuvan lapsen ulos. Tähän kaikkeen kului ehkä noin 9,5 minuuttia. Takakaarelle vääntäytynyt, itkevä lapsi rauhoittui pihalla niistettyään kiiltomadot paidalleen, koska en ollut varautunut nenäliinaan. Enkä kauppakeskukseen.

Päätimme toteuttaa kauppakeskusmatkailun huipennuksen ja menimme valitsemaan kahdesta ravintolasta, mexicolaisesta tai malesialaisesta, toisen. Ragu’s Wok & Grill tuli valintamme kohteeksi. Sinne hieman himoitsinkin. Ravintolassa ei ollut muita, mikä oli lapsukaisemme mielentilan huomioon ottaen Miellyttävä Asia.

Ravintola oli aika askeettinen ja jäi hieman naapurihuoneiston Pancho Villan varjoon, vaikkei sielläkään montaa asiakasta näyttänyt oleva. Eipä ollut koko kauppakeskuksessakaan. Pidämme eksoottisesta ruoasta eikä tulisuuskaan ole pahitteeksi. Tilasimme jo paremmalla tuulella olevalle varhaislapsellemme lasten nuudeliwokkia ja itsellemme päivän tarjouksen mukaan keltaista currya kanalla ja nuudeleilla. Lisäksi vielä superherkkua – katkarapusipsejä. Ravintolassa oli lapsille piirustusvärkkejä, mikä oli oikeinkin kiitettävää. Palvelu oli ihan ystävällistä, muttei mitenkään erikoista. Lapsen ruoka tuli pyydettäessä ihan ripeästi, aikuisten sapuskat samoin. Varmistin vielä tarjoilijalta lapsen ruoan tultua, että tulihan varmasti myös rapusipsitilaus kirjattua listaan. Juu juu, kuului hymyssäsuin annettu vastaus. Sipsejä ei kuitenkaan koskaan tullut.

Ruoka-annokset olen iloksenne kuvannut sekä salamavalolla että ilman, kumpi nyt sitten enemmän oikeutta annoksille antaakaan. Päättäkää itse.

Edempi annos on minun, takana oleva on lapseni. Siis annos. SR:ni annos maksoi 13 € kuten minunkin, mutta oli merkittävästi pienempi kuin minun annokseni. Hän ei voinut kuitenkaan ottaa minulta lisäystä, koska olin pyytänyt annokseeni lisää tulta. Me aikuiset söimme ateriamme kokonaan, vaikka ne eivät maistuneet miltään. Ainoa maku, mikä ruoasta erottui, oli tulisuus, eikä sekään ollut maku vaan tunne. Mielestäni hyvässä tulisessa ruoassa on myös makua, ei se tulisuus ole mikään itseisarvo. Varhaislapsemme osaa muutamia sanoja ja hän sanoi ”kuumaa” eikä syönyt paljoakaan. Siis oli hänenkin annoksensa liian tulinen hänen makuunsa, vaikka hän maustettua ruokaa normaalisti vetää kuin aikamies.

Kolmen hengen sapuskat, lasi maitoa, kaksi lasia Pepsi Maxia, ei rapusipsejä. Kokonaishinta edellä mainitulle paketille 38,50 €. Minusta se oli tästä elämyksettömyydestä hirveän paljon. Tuolla hinnalla keittää kotona melkoisen monta annosta nuudelia, pilkkoo sekaan kolme sentin kokoista kuutiota kuivaa kanaa, kolme siivua kurkkua, siivun kesäkurpitsaa sekä kolme pientä vetistä parsakaalin palaa per annos ja räjäyttää päälle chilimaustepurkin.

Olemme käyneet kerran ennenkin Elossa, tunnustan sen tähän loppuun, ja silloinkin kävimme Ragussa. Tämänpäiväisen käyntimme jälkeen muistimme, että taisimme viimeksi todeta ravintolan tasosta samaa. Miksei ihminen opi? Jos vielä joskus elämässäni tulen menneeksi Eloon, en taatusti tule menneeksi Raguun. Oli siellä Elossa Ragun ja Panchon lisäksi myös tyhjä kiinalaisthaimaalainen, jossa näytettiin tarjoilevan sushia (kiinalaista vai thaimaalaista, sitä ei tarina kertonut) sekä siipiin keskittynyt Siipibaari. Seuraavaksi menisin niistä toiseen jos menisin. Ehkä pelaisin varman päälle ja menisin mättämään 20 siipeä. Ehkäpä kuitenkin pelaan oikein tosissani varman päälle... saan minä siipe(e)ni muuallakin kuin kauppakeskuksessa. Ehkäkylläjoo, eikö niin?

PS. Ovatten kaikki kovasti aina Tammelantorin pikkuruista Ragua kehuneet. Voin minä sen vielä kokeilla, mutta sitten saa riittää.