Minä en ole laisinkaan sellainen, joka tuijottaa illasta toiseen kaiken maailman humpuukitodellisuudentavoittelusarjoja kuten ison veljen ihmeellistä maailmaa tai joka kanavalta pursuavia poliisipalomiessairasautonkuljettajaohjelmia. Minä katson vain sivistyneesti seuraavanlaisia asiasohjelmia, nyt kun syys on minut jälleen tesviission ääreen pakottanut, kuin Erilaiset Dokumentit, Aivomyrsky, Mentalist, True Blood, Diili, Dance ja Kadonneen jäljillä.
Erilaisia Dokumentteja tykkään tallentaa boxin täyteen, joskus jopa katson niistä joitakin, osan poistan, kun ne ovat täyttäneet boxia yli kaksi vuotta... tai kolme. Mainosteleviission ohjelmia katson myös samaiselta boxilta aikaa säästäen ja mainokset kelaten. En sentään tee kuten Läheinen Sukulaiseni, joka katsoo mainostelevision tarjoamaa, pisimpään ikinä jatkunutta amerikkalaistenmaalaista muotimaailmaa käsittelevää saippuasarjaa kelauksella. Se on kyllä todellista ajansäästöä se. Ohjelma vaikuttaa kuulemma melkoisen hidastempoiselta, jos sen katsoo äänien kanssa ja normaalilla nopeudella.
Aivomyrskyn pahainen jatkuu taas. Sain juuri katsottua vanhat jaksot ja totesin, että hyvä kun loppuivat, en jaksa enempää. Ruotsalaisen aivotutkimuksen pystytukkainen blondiino vastine taikamaailman Iiro Seppäselle on Aivomyrskyn vetäjä, reipashenkinen, nahkatakkiin pukeutunut, itsevarma ja taitava nuori mies, joka on kuitenkin vähän liikuttava. Jokin kauniissa kasvoissa ja räväkäksi tehdyssä olemuksessa ei täsmää. Eivät kaikki voi olla David Copperfieldejä ja Chris Angeleita vaikka mustaan nahkaiseen puolitakkiin pukeutuisivatkin. Kenties coolius vaatii tumman tukan... Poika puhuu asiaa ja tekee kiinnostavia testejä osoittaen aivojemme eriskummalisuuden. Puolituntinen ohjelma on yritetty tehdä makeasti, mutta se on kauhean puuduttava. Tuntuu ainakin tunnilta. Katsoisin sitä kelauksella, jos Yleisradio sallisi tekstitystensä näkyvän kelattuna. Ei salli.
Mentalist ja True Blood ovat viikkosarjoja. Ei niitä kovin sivistyneeksi katsottavaksi voi vakavalla naamalla perustella. Ensimmäinen toistaa itseään ja toisessa on paljon, no, verta. Kumpikaan ei ole minun tyyliseni sarja, mutten kumpaakaan tahdo olla katsomatta. Molemmat liittyvät vereen, toinen enemmän ja toinen vähemmän. En koe itseäni erityisen veriorientoituneeksi persoonaksi. Kuitenkin suorastaan odotan, että tiistaina pääsen ällöttelemään veren pariin ja kauhistelemaan, että onpa sairasta. Osaan kuitenkin roolihahmojen nimet jo ihan kohtalaisesti, mikä kertonee syvemmästä kiinnostuksesta. Mentalistista muistan vain Patrick Janen nimen. Jane on cool, vaikka hänellä onkin vaaleat hiukset.
Loput suosikkini ovatkin sitten ihan totta kyllä realitysarjoja. Voi itku. Ne ovat kuitenkin sivistyneitä ja sivistäviä. Diili opettaa minulle leikin ja useimmiten hieman älyllisesti rajoittuneenoloisten mahtityöpaikantavoittelijoiden varjolla tosiasioita pisneksestä. Hjallis Harkimoa olen kovasti kammonnut ennen vanhaan, mutta Diili on saanut hänestä aivan uusia puolia esiin. Hänhän vaikuttaa ihan kovalta jätkältä. Cool hän tosin ei ole... tai on kai vähän kuitenkin. Jollain oudolla tavalla. Hiusten väri? Kuka muistaa? Dance nyt on tanssiohjelma, kuten nimikin pitkälti kertoo. Sekä Marco että minä itkimme ensimmäisessä jaksossa samassa kohdassa, joten ilmeisesti minäkin olen tanssintuntija ja siksi pakotettu seuraamaan ohjelmaa. Ainakin se vaikuttaa siistimmältä ja hyvätahtoisemmalta kuin muut kykyjenetsintäkilpailut.
Kadonneen jäljillää seurasin Suuren Rakkauteni kanssa viime kaudella. Katsoimme sitä saadaksemme arvostella kökköä juontajaa, joka matkaa ympär mualiman etsimässä kadonneita alkeisenglannilla sekä suomeksi. En minäkään ole syntynyt englannin kielioppikirja kädessä (tai päässä), mutta en minä tuollaista ohjelmaa lutsaakaan. Lisäksi halusimme ihmetellä, miten kutakuinkin kaikki kadonneet löytyivät ”mutta mä olenkin nyt saanut paikallisen puhelinluettelon käteeni ja arvaa mitä täältä löytyi sun enon/kummin/kaiman/opiskelukaverin/isän/äitin/veljen/koiran yhteystiedot lähdetäänpä koittamaan tästä osoitteesta”-meiningillä. Mutta mitä on tapahtunut kesän aikana? Ohjelmasta on tullut Varteenotettava Asiaohjelma. Juontaja osaa puhua erilailla engelskaa kuin ennen ja kadonneiden etsinnässä on jotain haastetta. Seinä on nousta pystyyn joka nurkassa ja kadonneet lymyävät oikeasti piilossa. Kahdessa kolmesta tänä syssynä näkemästäni jaksosta on ollut vauhtia ja tunnetta niin paljon, ettei arvostelulle ole jäänyt ollenkaan sijaa. Jostain kyynelverhon takaa on joutunut vielä lopputekstejäkin läpinyyhkiessä toteamaan, että HUH HUH.
Kirjoituksen otsikko oli ”Rankkaa rakkautta”, kunnes muutin sen kun en päässyt asiaan- Siis itse siihen asiaan. Muutenhan tässä olikin silkkaa asiaa. Minun oli aikomus lyhyen johdannon jälkeen paljastaa teille, että on vielä yksi sarja, jota joudun seuraamaan. Ja sen seuraaminen minua niin ihmetyttääkin... koska siis katson vain ja ainoastaan näitä edellä mainittuja asiaohjelmia. Ja joskus uutisia. Katsoisin useammin, mutten oikein muista. Tilaan myös Aamulehteä, mutta luen sitä hyvin harvoin. Käytän sitä enemmänkin kuntoiluun. Tuleepa edes mentyä postilaatikolle ja myöhemmin kannettua kiroillen ja selkä vääränä repeämispisteessä olevia lehtipussukoita paperinkeräykseen. Syvä oppineisuuteni kumpuaakin Imageista ja Mondoista. Ne luen useimmiten kannesta kanteen.
Rankasta rakkaudesta kerron myöhemmin jos kehtaan. Menköön toiseen kertaan jos on mennäkseen. Minä menen nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti